Mitä eroa on designilla, leluilla ja leivoksilla? Ei välttämättä mitään. Trompe l’œil –perinteen uusin ja infantiilein saavutus löytyy leivosateljeesta.
Selaan pahaa aavistamatta ranskalaista sisustuslehteä ja törmään herkullisiin kuviin, joiden luulen esittävän designputiikkia (kaksi alinta kuvaa; Maison Française Février-Mars 2010). Tuosta vaaleanpunaisesta liikkeestä saattaisi löytyä seuraa Bad girl basics –varusteistolle, eli vaaleanpunaisesta vaahtomuovista vatkatuille, alati kuohkeille mansikkaleivoksille.
Mutta ei, eivät ne olekaan pelkkää katsottavaa tai kosketeltavaa designia niin kuin kuvittelen vielä avatessani putiikin nettisivut. (Boudoir Ultra Rougen nimikkoleivoksessa on muuten oleellista kosketusaisti eli sokerihuurteisen vaahtomuovin puristelu).
Pariisi, tai Ranska ylipäätään, on siitä upea paikka, että joka alalta löytyy esteettistä hienostusta, loputonta kehittelyä. Yksi pieni esimerkki on Chez Bogato. Se on Anaïs Olmerin, entisen taiteellisen johtajan eli AD:n luoma liike ja ateljee. Vaaleanpunaiset seinät, jäätelövärejä: paikka tuotteineen ei vain näytä huippuunsa viimeistellyltä vaan myös suoraan sanoen lapselliselta.
Lampaan tai ampiaisen muotoisia leivonnaisia, Edition Speciale –kakku, jota peittää koko joukko marsipaanikirjoja ja lehtiä, lapsille ja aikuisille järjestettäviä leipomis-ateljeita, lääkärinlaukku ja kuumemittari marsipaanikakkuna.
Bambi-harrastajalle löytyy kärpässienen ja bambin tähdittämä kuppikakku eli cup cake. Mitä muuta olento pahassa maailmassa kaipaakaan kuin viattoman lumoavaa bambi-estetiikkaa. Lukuisien taidebambien joukkoon - suomalaisista bambitaiteilijoista mainittakoon Eeva-Leena Eklund ja Katja Tukiainen - mahtuu myös yksinäinen pariisilainen marsipaanieläin.
Ja lopuksi tähän yhteyteen sopiva, tietääkseni pariisilaista alkuperää oleva, sananparsi:
Moni bambi on päältä viaton, mutta sisältä silkkaa namia.
Bambien sisäinen elämä on näet, haavoitetuksi tulemisesta huolimatta, kauneudestaan ja makeudestaan kuulu.
